lauantai 21. tammikuuta 2012

Rokotuksia ja uusia polleja

Tänne kotiutui siis K.T White Princess ja K.T Josefine.
Annettiin näille hepoille perusrokotteet eilen. Lisäksi laukkailtiin lumessa Turkikshen ja Moonin kanssa. Katariina liikutti Mindin.Pientä estettä hypeltiin. ja koulua väännettiin. Surkea postaus, mutta enempään en pysty, jaksa tms.

perjantai 9. joulukuuta 2011

lipsuu, lipsuu

Liukas kenttä siis :))
Ihan normaalia on menty, Jossainvaiheessa voisin laittaa uusimpia kuvia banetesta ja muista olioista :)) Päässä soi häläpäti hämmää.. jne. sillä olemme nyt Jenskulla ja hän kuuntelee jotain biisejä, sovittaa niitä uusimpaan videoon. Ratsastelin nimitt'in tuossa Zorron, ja hän taas Vanillan. Video siis tulee lähiaikoina ainakin khtlollypopin kanavalle :) ei muuta.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Lunta maassa


Vuhuu! Lumi tuli :)
Tätä on odotettu kauan! Lunta, tosin vaan n. 5cm, mutta kuitenkin! Ulkoasun vaihdoin vähän talvisempaan. :) No, mutta tämänpäivän asioihin..
kuvailin uutta videota, ja edustuskuvia parille polluralle. Mindillä estehyppelyä, ja poni tuntui olevan hyvässä vireessä. Vallulla sellainen pieni lenkki pulkankanssa, Vallu veti ja minä olin sen selässä, Katariina laiskotteli ja istui kyydissä. Banette tykkäsi lumesta, ja pomppi kuin kaniini :DD
Koristelimme pipareitakin erivärisillä kuorrutteilla, yms. alhaalla näyttöä

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kuvapostaus

Kesältä ja syksyltä..

Palkintojen jakoa :)

lisää palkintoja kenties?
Ryhmäkuva :)

Huaah... Mindi ei osaa käyttäytyä edes kisaverkassa -.-

                                        Noniin.. Asiaan :) Poseerauksia luvassa alhaallakin :) Sininen ykkösen,
                                     pinkki  kakkosen ja vihree kolmsen :)



Hepoja laitumella:






Eipä muuta tälläkertaa :)

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Estehyppelyä Banetella

Hyppelin vähän esteitä Banskulla :) Ihan hyvin meni, se kulki nätisti ja kuunteli apuja. Pikkulinnut lauloivat, että pari uutta pollea olisi tulossa. Ja että Star olisi kantavana Pollesta. Saataisiin siis pikkuvarsa :) Risteytys(PV - suokki) Voisi tulla ihan mukava..
Lunta täällä yhä odotellaan hartaasti. Pakkasta on vaan joskus, ja sataa 24/7, ei mikään ihanteellinen keli siis. Kuvapostauksen teen lähipäivinä, kunhan jaksaisi mennä vaan kameran kanssa hillumaan..
-Sofia

torstai 24. marraskuuta 2011

Varusteiden väsäystä..

Ajattelin siis tehdä pinteleitä ja loimia.. ja riimuja... jajaja... no vähän kaikkea :DD Kokeet on taas vaihteeks ohi, joten nyt vois keskittyy kepruihi, Eipä muuta

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Uusi jakso

Juu, eli pian koulussa alkaa uusijakso, ja se merkitsee että ei kokeita vähäänaikaan.
Eilen liikuttelin Turkishen, Vuokon ja Baneten. Kaikilla vähän estepainotteista mentiin :) Turkishella kisojavarten laukanvaihtoja yms. ja tiukkoja teitä, vaikka kenttä on jäässä. Vuokolla taivutuksia, puomeja ja pikkuesteitä. Banetellä keskityttiin siihen, että esteille ei tarvitse rynniä täysillä, vaan hitaanpikin tahti riittää :DD Muuta täällä ei ole tapahtunut.
-Lunta odotellessa, Sofia